You are here:

Musa tuntuu!

Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki

Musa tuntuu! -toiminta on moniaistista taidelähtöistä tunne- ja vuorovaikutusleikkiä, jossa musiikki toimii keskeisenä tunteiden välittäjänä sekä siltana yhteistoiminnalle ja vuorovaikutukselle. Musa tuntuu! -toiminnassa yhdistetään ilmaisun monia muotoja sekä löydetään musiikista mitä erilaisimpia tunteita, tarinoita, kuvia ja maisemia. Konsepti on kehitetty erityisesti lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemiseen, mutta toimintaa voi soveltaa monenlaiseen pedagogiseen ja terapeuttiseen käyttötarkoitukseen sekä eri-ikäisten kohderyhmien luovaan yhteistoimintaan ja musiikilliseen mielikuvamatkailuun.

lainaus_test

Musiikki tuntuu sydämen tasolla. Se kutsuu tanssiin, liikkeeseen, lauluun ja soittoon sekä johdattelee erilaisiin tunnelmiin ja maailmoihin. Musiikki antaa siivet myös erilaisille kohtaamisille, vuorovaikutuksen muodoille ja jaetuille kokemuksille sekä toimii yhteisenä kielenä silloinkin, kun sitä ei syystä tai toisesta ole. Jokaisella on oikeus kokea musiikki omalla tavallaan. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole.

Musa tuntuu! -toiminnassa kohotetaan yhdessä tunnesarvet sekä opitaan kuulemaan ja näkemään musiikissa mitä erilaisimpia tunteita, tarinoita ja maisemia. Yhdessä keskustellen, tunnekäsitteitä ilmaisun monin muodoin tutkien sekä omia tarinoita, kuvia, mielikuvia, maisemia ja musiikkia luoden rakennetaan ryhmään yhteisöllistä ja toisiaan arvostavaa ilmapiiriä sekä päästään käsiksi myös omiin tunteisiin. Musiikin kuunteluun virittäytyminen auttaa lasta myös kuuntelemaan muita sekä ymmärtämään, että jokainen voi kokea musiikin – sekä myös erilaiset tunteet tai tilanteet – kovin eri tavoin.

Maailma on upeaa tunnemusiikkia pullollaan, mutta monesti tuosta ehtymättömästä aarreaitasta voi olla haastavaa löytää sopivia kappaleita tiettyjen tunnekäsitteiden tai tietynlaisen vuorovaikutusleikin tueksi. Siksipä työskentelyn tukena toimii Musa tuntuu! -materiaali, jossa materiaalin erilaiset tunnekappaleet toimivat pohjana yhteistoiminnalle sekä tunnetaitojen käsittelylle. Lasten tunnekaverina toimii Pianotus-pehmohahmo, joka kertoo lapsille omia tarinoitaan musiikin välityksellä.

Musa tuntuu! -koulutus

Musa tuntuu!– Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki

Musiikki välittää tunteita ja auttaa myös tunteiden ilmaisussa. Jokaisella on oikeus kokea musiikki omalla tavallaan. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Toiminnallisessa ja vuorovaikutteisessa koulutuksessa tunne- ja vuorovaikutustaitoja lähestytään musiikin siivin ja monitaiteisin työtavoin.

Musa tuntuu! -toiminta osana muita koulutussisältöjä

Musa tuntuu! -toiminnan sisältöjä on helppo yhdistää myös muihin koulutuskokonaisuuksiin. Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki soveltuu mainiosti osaksi niin liikunnallista kuin taidelähtöistäkin koulutuskokonaisuutta. Sillä voidaan täydentää muita tunne- ja vuorovaikutusohjelmia sekä hyödyntää innostavana metodina vaikkapa kielellisiä taitoja tukevassa koulutuskokonaisuudessa. Musa tuntuu! toimii voimauttavana ja kokemuksellisena sisältönä myös osana tyhy-/tyky-päivää antaen lisäksi työkaluja oman luovuuden ja sensitiivisen kasvatusotteen vahvistamiseen.

TULEVAT KOULUTUKSET

Tutustu Musa tuntuu! -koulutuksiin ja ilmoittaudu!

Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki

 Materiaalissa sukelletaan moniaistisen musiikillisen työskentelyn kautta tunteiden ja vuorovaikutuksen maailmaan. Jokaisella on oikeus kokea musiikki omalla tavallaan – oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Materiaali sisältää ohjekirjan, cd-levyn ja 24 tunnekorttia.

Pianotus-pehmohahmon ompelusetti

Pianotus on Musa tuntuu! -materiaalin maskotti ja lapsen oma tunnekaveri, jonka kanssa on mukavaa ja turvallista opetella tunnetaitoja ja yhdessä toimimista. Pianotus ei osaa puhua suomea, mutta se kertoo meille tarinoita musiikin kielellä. Niinpä jokainen voi ymmärtää Pianotusta, omalla tavallaan ja ihan oikein.

Laululaukku.fi

Musa tuntuu! -materiaalit ovat myös osa uutta Laululaukku.fi-palvelua (julkaistaan syksyllä 2021), jossa voit hakea kappaleita erilaisin hakukriteerein, mm. erilaisiin tunnekäsitteisiin liittyen, sekä luoda tuokiolistoja vaikkapa erilaisia tunnetuokioita varten.

Jaa tämä: