Olemme pilotoineet Laulupiirtämistä 4-vuotiaiden muskariryhmissä muskarin keskeisenä toimintamuotona kokonaisen lukuvuoden ajan. Muutkin musiikilliset työtavat ovat toki kulkeneet koko ajan toiminnassa rinnalla mukana. Laulupiirtävissä ryhmissä olen havainnut lasten laulavan aktiivisemmin kuin ryhmissä, joissa menetelmä ei ole ollut käytössä. Erityisen iloinen olen ollut eräästä poikavoittoisesta ryhmästä, jossa laulamisesta ei ole aiemmin meinannut tulla mitään. Laulupiirtämisen myötä porukka on alkanut laulaa tosi innoissaan. Laulupiirtäminen on tuonut toimintaan myös rauhaa ja lapset jaksavat keskittyä pidempiä aikoja yhden asian äärellä. Vanhemmilta on tullut myös positiivista palautetta tästä keskittyneestä, rauhallisesta tunnelmasta sekä uusista taidoista, jotka ovat tulleet laulupiirtämisen avulla esiin.

Pauliina SirkiäVarhaisiän musiikinopettaja, Turun seudun musiikkiopisto

On hienoa että laulupiirtämiseen voi osallistua myös lapset joilla on haasteita osallistua muuhun yhteiseen toimintaan ja ilmaista itseään. Erityisesti näiden lasten kohdalla nähdään paljon onnistumisen kokemuksia, koska menetelmässä ei ole oikeaa ”tuotosta”. Laulupiirtämisessä on taikaa – lapset keskittyvät piirtämiseen ja muu hälinä jää.

Salla SutinenVarhaiskasvatuksen erityisopettaja, Vantaa

Asiakkaani 4-vuotias down-tyttö on ottanut menetelmän hienosti omakseen. Hän ei ollut aikaisemmin edes suostunut pitämään kynää kädessään. Nyt hän piirtää hienoja piirustuksia laulujen tahdissa. Hänen tarkkaavuuden taitonsa ja keskittymiskykynsä ovat laulupiirtämisen aikana parempaa. Viittominen sekä kuvien käyttö on ollut myös aloitteellisempaa ja olemuskieli rikkaampaa. Viimeisimpänä on tullut laulupiirtämisen aikana esille ääntelyyn, sanojen tapailuun liittyviä piirteitä.

Ann-Mari KähkönenPuheterapeutti

Laulupiirtämisellä on tärkeä osa oman opetusryhmäni ryhmäytymisessä ja ryhmän tiivistymisessä. Se on ryhmämme yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä lisäävä oma juttumme. Laulupiirtäessä kaikki yhdysluokan oppilaat kokevat olevansa tasavertaisia ja kuuluvansa aidosti yhteen, ikäeroista huolimatta.

Liisa YlinenYhdysluokan opettaja, Kemiö

Olen käyttänyt laulupiirtämistä 10-vuotiaan keskivaikean kehitysvammaisen autistitytön kanssa neljän kuukauden ajan. Tänä aikana olen havainnut hänen ilmaisevan itseään ja laulavan enemmän kuin kahden viimeisen vuoden aikana, jona olen häntä kuntouttanut. Hänen jaetun tarkkaavuuden taitonsa sekä vuorovaikutus- ja kommunikaatioaloitteensa ovat lisääntyneet merkittävästi tuokioiden aikana erityisesti silloin, kun hän on nähnyt struktuurissaan laulupiirtämisen kuvan.

Hän tekee valikkokuvien avulla ehdotuksia piirtämislaulusta usein nimeten kuvan sekä käyttää piirtämiäni kuvia kommunikaatiokuvinaan; osoittaa piirtämääni etanaa ja sitten omaa etanaansa ”piirsin etanan”. Hän laulaa melodiaa ja laulun sanoja ”selkeästi” tapaillen kerta kerralta paremmin. Lisäksi hän on alkanut piirtää yksityiskohtaisesti laulun sisällön mukaan. Materiaalissa on Etana-laulu, johon olen tehnyt isot kuvat etanoista. Aiemmin yhteinen vuorovaikutusleikki ei ole onnistunut lainkaan. Nyt leikimme laulun aikana näillä kuvaetanoilla saaden aikaan hienoa yhteistä toimintaa. Lähi-ihmiset ovat olleet hämmästyneitä näistä hänen esiin tulleista taidoistaan. Nykyään haastavaa käyttäytymistä esiintyy terapiatuokioiden aikana ainoastaan silloin, kun lopetamme laulamisen. Olisihan sitä kiva jatkaa! Laulupiirtäminen on meidän juttu!

Ann-Mari KähkönenPuheterapeutti

Olen käsitellyt tunnetaitoja ryhmässäni nyt viikottain Musa tuntuu! -materiaalin avulla. Tulokset ovat olleet aivan käsittämättömät. Esimerkkinä eräs Mutu-kerhotuokio, jossa käsittelimme hiljaisuutta musiikin, maalaamisen ja yhteisen keskustelun kautta. Hiljaisuus herätti lapsissa hyvin erilaisia tunteita: rauhallisuutta ja hyvää oloa, ujouden ja yksinjäämisen pelkoa, kiukkua, surua ja muistoja hautajaisista.

Hämmentyneenä ihmettelin näitä viisaita pieniä ihmisiä. Miten paljon he ovat tämän kauden aikana kehittyneet tunteiden ilmaisussa. He tunnistavat oman tunteensa ja sanoittavat niitä rohkeasti. He tietävät jo muistuttamatta, että me kaikki tunnemme eri tavalla eikä mikään tunne ole väärä. Nämä pienet osaavat keskustella tunteista myös kaverin kanssa ja pysähtyä kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavana. Myös vanhemmilta on tullut Mutu-kerhostamme aivan ihanaa palautetta.

Olen suositellut tätä materiaalia myös kollegoille ja varhaiskasvatuksen johtajille hankittavaksi päiväkoteihin. Lämmin kiitos. Olette tehneet huikeaa työtä.

AnonyymiVarhaiskasvatuksen opettaja

Laulupiirtämisen avulla olen saanut autismin kirjon asiakkaiden kanssa esille heidän tarpeensa olla vuorovaikutuksessa ja kontaktissa. Itselleni laulupiirtäminen on tuonut iloa terapiatyöhön ja niihin pieniin tärkeisiin vuorovaikutushetkiin, joita lasten kanssa parhaimmillaan voi kokea.

Liisi KuoppalaPuheterapeutti