Musiikki tuntuu sydämen tasolla ja välittää tunteita. Se antaa struktuuria toimintaan sekä tarpeen mukaan rauhoittaa tai energisoi, lohduttaa tai riemastuttaa. Musiikki toimii yhteisenä kielenä – myös silloin, kun yhteistä kieltä ei syystä tai toisesta ole. Se antaakin mitä upeimmat siivet yhteisille kohtaamisille ja vuorovaikutukselle, tunneilmaisulle ja omien tunteiden käsittelylle. Jokaisella on oikeus kokea musiikki omalla tavallaan, oikeaa tai väärää tapaa ei ole.
Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki
Kenelle
Koulutus on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen ammattilaisille, erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa toimiville ammattilaisille, kuten erityisopettajille, puhe-, toiminta- ja musiikkiterapeuteille, musiikki- ja taidekasvattajille sekä seurakunnan tai muiden lasten parissa toimivien organisaatioiden perhe- ja lastenohjaajille. Koulutuksen materiaalia ja ideoita voi soveltaa kaikille eri ikäryhmille lapsista vanhuksiin. Materiaalin instrumentaali musiikki mahdollistaa materiaalin käytön myös monikulttuurisessa ja -kielisessä toimintaympäristössä.
Sisältö
MUSA TUNTUU! – MUSIIKILLINEN TUNNE- JA VUOROVAIKUTUSLEIKKI -koulutuksessa kohotetaan yhdessä ”tunnesarvet” sekä herkistytään kuuntelemaan ja kokemaan musiikkia ihan uusin korvin – löytäen siitä aina uusia tunnelmia, tunnetiloja, hahmoja, maisemia ja tarinoita. Erilaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoteemoja lähestytään luovin työtavoin, mm. musiikin, liikkeen ja leikin, kuvallisen työskentelyn, laulun ja soiton, keskustelun ja kosketuksen sekä draaman ja tarinankerronnan avulla. Koulutus antaa uusia musiikillisia työkaluja eri-ikäisten lapsiryhmien tunne- ja vuorovaikutustyöskentelyyn, ryhmäytymiseen, liikuntaan, musiikkitoimintaan ja luovaan ilmaisuun. Koulutuksen harjoitteet toimivat erinomaisesti lapsen laaja-alaisen oppimisen tukena sekä antavat työkaluja niin varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen kuin kuntoutuksenkin eri alueille ja oppimistavoitteisiin.
Koulutuspaikka
Koulutus on lähikoulutus ja se järjestetään Helsingissä, Lastentarhamuseolla (Ebeneser-talo), osoitteessa Helsinginkatu 3-5.
Menetelmämateriaalit ja -tuki
Musiikillisena matkatoverina koulutuksessa on Musa tuntuu! -materiaali, joka on syntynyt musiikintekijä ja menetelmäkehittäjä Minna Lappalaisen sekä musiikintekijä ja pianopedagogi Riine Pajusaarin yhteistyönä.
Musa tuntuu! – Musiikillinen tunne- ja vuorovaikutusleikki -materiaali on monenlaiseen pedagogiseen ja terapeuttiseen tarkoitukseen soveltuva työkalu eri-ikäisten lasten tunnetyöskentelyn ja luovan yhteistoiminnan tueksi. Materiaali sisältää 24 kpl isoja tunne- ja toimintakortteja, cd-levyllisen erilaisia instrumentaalisti toteutettuja mielenmaisemia ja tunnelmia sekä ohjekirjasen. Materiaali ei sisälly koulutuksen hintaan.
Koulutuksen yhteydessä voit hankkia Laulaun menetelmämateriaaleja edulliseen koulutushintaan.
Kouluttaja
Materiaalin kehittäjä, lastenmusiikintekijä ja toiminnallisten menetelmien kouluttaja Minna Lappalainen, Laulau Oy.
Lisätietoa koulutuksesta info (at) laulau.fi tai puh. 040 5011005.
Hyödynnä hintaedut
Osallistuessasi koulutukseen yhdessä kaverin kanssa, saatte kumpikin 10% alennuksen koulutusten hinnasta. Muista mainita kaverin nimi ilmoittautumislomakkeella Kaverin kanssa -kohdassa.
Ilmoittautuminen
Ilmoittauduthan mukaan ajoissa, koulutukseen otetaan vain rajoitettu määrä osallistujia. Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittaudut yhdessä kaverin kanssa, täyttäkää kumpikin oma ilmoittautumislomakkeenne ja merkitkää kaverin nimi Kaverin kanssa -hintaetukenttään.