Varhaiskasvatuksen erityisopettajana yhtenä tärkeänä tehtävänäni on
välittää lapsiryhmiin tietoa toimivista ja tehokkaiksi todetuista pedagogisista työkaluista.
Laulaun materiaaleista ja palveluista toitotan äänekkäästi joka suuntaan, sillä ne muodostavat
aidosti kokonaisvaltaisen menetelmällisen työkalupakin, joka toimii
aivan mahtavasti eri ikätasoilla ja eri oppimisen alueilla.

Menetelmät ja sisällöt

Laulau kehittää luovia menetelmiä ja työtapoja eri-ikäisten oppimisen, vuorovaikutuksen ja hyvinvoinnin tueksi. Menetelmiä pystyy käyttämään myös rinnakkain ja integroidusti keskenään, jolloin toiminnalliset mahdollisuudet kasvavat entisestään. Menetelmiimme ja sisältöihimme pääset tutustumaan alla olevista linkeistä.