Laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia on laulupiirtämisen jatkokoulutus, jossa päästään sukeltamaan syvemmälle menetelmään sekä sen käyttöön osana eri-ikäisten lapsiryhmien moniaistista kokonaisprosessia ja oppimista. Koulutuksessa opitaan tietenkin myös iso repullinen uusia piirtämislauluja, jotka yhdessä Perusteet-laulujen kanssa muodostavat laajan kokonaisuuden eri oppisisältöteemoihin sopivia prosesseja ja harjoitteita erilaisine työtapoineen. Olitpa omassa laulupiirtäjyydessäsi jo pitkällä tai vielä matkan alussa, koulutus antaa varmasti paljon uusia ideoita, intoa ja inspiraatiota omalle laulupiirtäjän polullesi.
Laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia, II-taso
Kenelle
Koulutus on laulupiirtämisen jatkokoulutus, johon osallistuaksesi toivomme, että olet suorittanut Laulupiirtämisen perusteet -koulutuksen. Koulutus on suunnattu erityisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen ammattilaisille, lastenohjaajille ja perhetyöntekijöille, musiikki- ja taidepedagogeille sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa toimiville ammattilaisille, kuten erityisopettajille, puhe-, toiminta- ja musiikkiterapeuteille.
Tavoite
Koulutuspäivän aikana laulupiirtäminen nivoutuu osaksi tarinoita, liikettä, leikkejä ja musiikillista ilmaisua virittäen kaikki aistit mukaan yhteiseen seikkailuun. Matkaamme laulupiirtäen vedenalaisesta maailmasta aina avaruuteen saakka, käsittelemme oppimisen alueita kynäilyn ja kaveruuden kiemuroista veden kiertokulkuun ja vuodenaikojen vaihteluun.
Pohdimme yhdessä laulupiirtäjyyttä ja laulupiirtämistä osana erilaisten ryhmien toimintaa ja erilaisissa käyttöyhteyksissä. Koulutus on toiminnallinen eli menetelmää koetaan yhdessä laulaen, piirtäen, leikkien ja liikkuen sekä yhdessä uutta luoden.
Etäkoulutuksena
Järjestämme laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia -koulutusta myös etäkoulutuksina. Koulutus on etänäkin toiminnallinen eli täynnä laulua, piirtämistä, leikkiä ja liikettä. Osallistumalla avoimeen etäkoulutukseen kollegoiden kanssa yhdessä ja yhteisessä tilassa, saa koulutuspäivään vielä enemmän luonnollista “lähi”-vuorovaikutuksellisuutta.
Tilauskoulutuksena
Mikäli työyhteisösi on suorittanut Laulupiirtämisen perusteet -koulutuksen, Laulupiirtäminen osana toiminnallista prosessia on sille looginen ja hyödyllinen jatkumo, joka ylläpitää ja kehittää edelleen menetelmäosaamista sekä antaa uusia ja innostavia työvälineitä menetelmän käyttäjälle. Koulutus voidaan toteuttaa koko päivän tai puolen päivän koulutuksena sekä lähikoulutuksen lisäksi etäkoulutuksena, jolloin osallistujat voivat osallistua yhdessä omalla työpaikallaan. Kysy myös Laulupiirtämisen perusteet – ja Laulupiirtämisen jatko –koulutuspaketista, joka tarjoaa kattavan Laulupiirtämisen menetelmäohjauksen ja mahdollistaa menetelmän käytännön harjoittelun koulutusten välissä! Pyydä lisätietoa koulutuksista tai lähetä tarjouspyyntö.
Koulutusmateriaali
Koulutusta vastaavana menetelmämateriaalina toimii Laulupiirtäen lammelta avaruuteen -kirja + CD, joka sisältää yli 40 uutta ja innostavaa piirtämislaulua erilaisiin käyttötarkoituksiin, teemoihin ja seikkailuihin. CD sisältää äänitteet 25 menetelmälaulusta.
Kirjan lisäksi on mahdollista saada laulumateriaali myös nettipohjaisena materiaalipankkina.
Menetelmämateriaalit eivät sisälly koulutuksen hintaan.
Kouluttaja
Menetelmän kehittäjä, lastenmusiikintekijä ja musiikkikasvatuskouluttaja Minna Lappalainen, Laulau Oy.
Lisätietoa koulutuksesta info (at) laulau.fi tai puh. 040 5011005.
Menetelmän käyttöoikeus
Laulupiirtäminen® on Laulaun kehittämä menetelmä- ja palvelukokonaisuus sekä rekisteröity tavaramerkki. Menetelmäkoulutukset ja -materiaalit antavat henkilölle oikeuden menetelmän ja sen materiaalien hyödyntämiseen osana kasvatus- ja hoivatyötä, esim. päiväkotiryhmän toiminnassa, luokan opetuksessa, puheterapiassa, muskarissa tai vanhusten virikeryhmässä. Koulutukset ja materiaalit eivät anna oikeutta menetelmän tai materiaalien edelleen kouluttamiseen tai palveluiden tarjoamiseen tavaramerkin tai siihen liittyvien materiaalien nimissä ilman Laulaun lupaa.